20/12/2022

Odotettu ilo ja kohtaus

No niin... mieli on pysynyt hyvänä vieläkin vaikka huomaankin ajattelevani Joulun lahjoja, aaton menemisiä, muovikuusta jota ei tällä kertaa tule, ihanan lumimaiseman häviämistä nolla kelin vuoksi ja vieläkin pimeimpiä päivä, eikö voitais jo lähteä kesää kohden.

Mutta nyt... tadaa !!!

Saanko esitellä elämääni mullistavan muutoksen, pienen karvapalleron, joka ihan pelkällä olemisellaan toi ilon kotimme ovista ja ikkunoista sisään. Tämä pieni karvapallero on valvottanut öitä ja päivälläkin vaatii 99%:sen huomiomme... pientä riiviömäistä käytöstä havaittavissa, mutta se kaikki kuuluu pakettiin.

Hän ON ihana pieni murunen !!! Ja tulen kertomaan hänestä varmasti lisää, nyt ei vain vielä jaksa.

 

Asiasta ihan viidenteen. Johtuu varmaan katkonaisista öistä, mutta nyt ei jaksa keskittyä yhteen asiaan liian tarkkaan.

Olen niin niin niin tyytyväinen että lapseni sai ylipuhuttua minut heidän Joulujuhlaan, vaikka tuntui todella väsyttävältä lähteä.

Ihan ennen kuin menin edes sisätiloihin, ostin kahvin ja joulutortun lasten luokkaretkirahastoa kartuttaakseni. Söin siinä -10°C pakkasessa sormet kohmeessa, ja olikin muuten hyvää.

Sisällä olikin sitten jo aika paljon väkeä ja hyvä niin, olisi aika kurja lasten esiintyä tyhjälle katsomolle ja niinpä minä sitten pääsin tuoliriveissä taakse, ehkä vähän liian taakse, mutta mitäs herkuttelin ulkona liian kauan. Sain kuitenkin muutaman kuvan otettua yleistunnelmasta, ja tunnelmahan oli oikein Jouluinen ja mukava. 

 

Tiedättehän sen tilanteen, kun pitäisi olla siivosti ja yht'äkkiä alkaa yskittämään erillisistä syistä, joita ei haluaisi olevan juuri silloin? 

No näin kävi minulle, hytkyin siinä paikallani hiljakseen kun vielä pidättelin sitä. Voi kiesus että hävetti !!! Pitelin kädellä melkein kurkustani, teki mieleni kuristaa itseni siihen paikkaan vesien valuessa silmistä ja ajattelin, mene pois mene pois mene pois. Onneksi ei pahin kestänyt montaa minuuttia, mutta silmät ne valuivat edelleen. Sitten ajattelinkin että missäs kunnossa mahtaa silmät olla, ripsivärit pitkin poskia vai. 

En kehdannut katsoa sivuilleni montako silmäparia tuijottaa vai virnistääkö joku, en vain kehdannut. Ehkä vieläkin nolompaa oli olla kuin ei olisi tapahtunut mitään, mutta minkäs teet.

Illan toinen mokani tapahtui jo ennen esitysten alkua. Tulin herkkujen ääreltä sisälle ja aloin katselemaan mihin voisin laittaa talvitakkini. No siellä perällähän oli tiski ja tiskin takana kasa naulakoita. Huomasin miehen touhuavan sen takana ja otti siitä vierestäni takin eräältä vanhemmalta naiseltakin. Ojentelin takkiani hänelle.... "Tuolta reunasta pitää kiertää" hän sanoi. Nyt vasta siirsin silmäni sinne, ja sieltä ne muutkin menivät tiskin toiselle puolelle. No niin... arvaatkaas hävettikö, tumpelo taas tositoimissaan.

Yhteenvetona illasta, että ilta oli oikein hyvä ja tunnelmallinen, kaikilla oli hymy korvissa ja tyttärenikin oli hyvin tyytyväinen, hän säteili kun olin katsomassa hänen 10 sekunnin ohjelmaa, ja minä olin iloinen. Mutta täytyy myöntää, että pikkasen noi kommellukset häiritsivät. 

Olin ja olen jämähtänyt kotiini ja vaivun sinne taas muutamaksi kuukaudeksi. Siellä ei haittaa yskäkohtaukset eikä muutenkaan pääse tapahtumaan noloja juttuja, kun ketään ei niistä välittäisi kuiteskaan.

Minut näkee nyt vain pimeässä koirakävelyllä, pipo tai huppu tiiviisti pääni suojissa tai takapihalla pientä karvapalloa pisuttamassa, joko yöllä yökkäreissä tai päivällä nolossa kotiasussani. Ja jos tarkkaan katsoo, töissä istun tiiviisti omassa loossissani harvoja vapaapäiviä lukuunottamatta... aina.

Mukavaa päivää kaikille enemmän ja vähemmän masentuneille, voitetaan tämä pimeys yhdessä ja mokaillaan siellä missä ei pitäisi.

05/12/2022

Joulumielen metsästys

 

Sain vihdoinkin itselleni paremman mielen... Joulumielen. Se lähti hyvin pienestä alusta, suunnittelemistani verhojen vaihdoista kesäisen valkovihreistä punaisiin. Tämän jälkeen innostuin siivoamaan ja laittamaan ikkunoille valot, kynttelikkö pääsi keittiön pöydälle, vähän kynttilöitä ja tytär innostui laittamaan tontut ja muut koristeet.

Kun ilta sitten saapui, oli aikast mukava olotila. Se, että olin saanut tehtyä tämän, tarkoitti jonkin asian aloittamista, ja aloittaminen vaati, että aloittaa ihan vain yhdestä asiasta. Kuten sanotaan, pienistä puroista kasvavat suuret meret.

Tänään olen pitänyt vapaapäivän töistä ja sain kuningasidean katsoessani postin mukana tullutta punaista kirjekuorta. Se kuori oli aluksi hyvin synkkä kuori, tarkoitti jonkin asian tekemistä ja silloin kun muutenkin mieli on synkkä, ei onnistu edes korttien kirjoittaminen. Mutta nyt onnistuin ja vielä ihan hyvällä mielellä. Olen myös tehnyt leipäkoneessani tämän vuoden ensimmäiset riisipuurot ja ai että kun tuli hyvää.

Olenko siis sittenkin potenut joulustressiä, että tietyt asiat pitää tehdä ja hoitaa kun muuten se joulumieli ei vain tule, ja eihän se tullutkaan. Ei joulumieli voi tulla jos koti on samanlainen kevät, kesät ja syksyt, vai voiko? 

Marraskuu on jo todella pimeää ja raskasta aikaa, useat alkavatkin kaivaa jo siinä vaiheessa kynttilät esille ja se on oikein hyvä ajatus. Meidän pimeys kun ei kestä ihan pientä hetkeä, joten valoa tarvitaan. Vasta nyt olen huomannut ulkonakin valojen lisääntyneen, marraskuu on siis todella pimeää myös ulkona ja mieli synkistyy herkästi. Onneksi sain tehtyä sen mitä halusinkin, muovikuusi kruunaa vielä kodin hengen jouluviikolla, mutta sen laitto ei ole enää paha rasti, olenhan jo päässyt hyvään vauhtiin.

Toivon että sinäkin rakas lukija, joka ehkä ehksyit tänne loppuun asti, saat selätettyä kaamosmasennuksen aloittamalla tekemisen yhdestä pienestä asiasta. Seuraavana päivänä ehkä haluat tehdä lisää tai jos hyvä tuuri kävi, vielä saman päivän aikana. :)

01/12/2022

Kun pimeys ottaa vallan

Vuosi on melkein vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta ja on aika jälleen purkaa ja yrittää löytää ne elämän tärkeimmät pienet hetket.

Miksi jälleen nyt, vuoden jälkeen?

On Joulukuun 1. päivä ja vuoden pahimmat hetket käsillä. On pimeää.


 

Tämä kuva on tämän aamun työmatkaltani. Olen taistellut kaikenlaisia mörköjä vastaan, jopa tässä blogissani, ja nyt on käsillä pimeys, se tuntuu luissa ja ytimissä asti aina korvanväliä myöden, ja pahasti. Vaikka kuinka yritän ajatella positiivisesti Joulua, sen tuomaa lämpöistä tunnelmaa, kynttilöitä... hyvä mieli ei vain tule.

Elämässämme tapahtuu muutos 1,5 viikon päästä, meillä on tälläkin hetkellä pieni ihana koirakaveri kanssamme, mutta sekään ei piristä. Yritän myös saada tässä jossain välissä laitettua kotiini muutaman ylimääräisen jouluvalon, jotain pientä. Toivon niiden saavan edes vähän iloisemmaksi, mutta ajatus niiden laittamisesta masentaa ja väsyttää.

Kun pääsen töistä, haluan istua sohvalle ja kutoa ilman minkäänlaista ajatusta. Mutta tänään en voi, pitää käydä ostamassa lapselle kouluun lahja joulusukkaa varten. Sitten pitää viedä karvakaverit lenkille, sitten syödä ja vasta sen jälkeen saan keittää kahvit. Istua siihen sohvalle ja joko vain tuijottaa eteeni lämpöinen kahvikuppi kädessäni tai ottaa kutimet esille. Tämän kaiken jälkeen, odotan iltaa ja saan pistää silmäni kiinni.

Olen niin toivonut että ulkoilu piristäisi, mutta on pimeää, eivätkä karvakaverit ole kovin rentoa lenkkiseuraa. Vetävät hihnoissa eri suuntiin eteen ja taaksepäin, koko ajan saa pysähdellä ja ihmetellä... käveleppä siinä sitten reippaasti.

Tässä ei tarvitse edes lääkärille lähteä, koska tämän diagnoosin pystyy tekemään ihan itsekin... kaamosmasennus, ja se toistuu joka hiivatin vuosi.

Siksi rakas lukija, sinä joka nyt vahingossa eksyit tänne ja jos vahingossa satuit laittamaan silmäsi juuri tähän kohtaan. Minä tulin tänne, yritän kirjoittaa pahan oloni pois ja toivon huomaavani niitä elämän hyviä asioita samalla kun kirjoitan tänne, tähän tautiin ei ole muuta hoitokeinoa ja siitä ei pääse muuten eroon.

*****

Voin kertoa jo nyt, että tunnen sydämeni keventyneen ihan pienen lumihippusen verran, minä tunnen sen... ja minä hymyilen. 


12/01/2021

Lunta pyryttää vihdoinkin

No niin... kyllä tämä kirjoittelu on hyvä asia. Kun viimeksi kirjoitin, ettei nykyään meillä ole enää lumisia talvia niin mitä sieltä taivaalta nyt tulee? On itse asiassa tullut koko yön ja vieläkin tulee, no lunta tietenkin.

Siis aivan ihana asia vaikkakin pikkasen hankaloittaa asioita varsinkin näin alkutaipaleella mutta ihana asia kuitenkin. 

Ajattelin kurkata pientä pihaamme ennen koiran ulkoilutusta ja piha oli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin, se kaipasi kipeästi kolausta. Ulko-ovikin oli vähän jumissa, kun oli pyryttänyt siihen asti. 

Näin harvoin, kun sitä lunta meille tuleekin, niin joskus toivoisin että pihamme olisi edes pikkasen isompi jotta pääsisi ulkohommiin kolauksen muodossa. Meillähän on vain rivitalon etupiha, joka on aika pieni, vain pieni käytävä jota kolata ja puunata.

Kolauksen tehtyä, lähdin koiranulkoilutus reissulle. Koira nautti täysin rinnoin, vaikka huomasin pientä jännitystä, pelkoakin pimeällä osuudellamme mutta myös iloa. Harmi kyllä isompaa hätäänsä ei saanut suoritettua mutta ainakin ne pisut tulivat. Onneksi mieheni lähti vähän myöhemmin kuin minä, joten koira ehkä sai vielä yhden mahdollisuuden jos on kova hätä, muuten pääsee sitten vasta töidemme jälkeen tarpeilleen.


Työmatkalla huomasin, ettei aurauskalustoa näkynyt missään eikä niitä myöskään ollut mennyt vähään aikaan. Moottoritiellä ajoimme 80 km/h ja kaupunkiosuuskin mentiin aika verkkaisesti. Ehkä ne autot sitten pörräävät vähän päivemmällä ja eihän niitä enää kovin montaa olekaan, kun tarve on selvästi vähentynyt vuosien saatossa.


Ja mitä meninkään sanomaan lapsen luistimista, etten jaksa sitä luistintouhua. Kokeilimme pari päivää sitten luistimia, kun näytti olevan mukava pakkaskeli ja tarvitaanhan niitä sitten koulussakin. Ja kävi niin kuin monelle muullekin, että ne luistimet olivat jääneet pieneksi. 

Tytär sitten kokeili minun luistimiani, jotka ovat pari numeroa isommat ja olivat ihan hyvät. No siitä sitten hymyssä suin vain luistelemaan, toki nyt minä olen ilman luistimia, joten ehkä ne toisetkin pitäisi nyt sitten ostaa, onhan se ihan kivaa ulkopuuhaa.


08/01/2021

Pimeyttä ja vanhojen muisteluita

On ollut todella pimeää täällä eteläisessä Suomessa. Se tuntuu pimeälle minulle, joka käy töissä ja vielä päivätyössä, jossa aamun lähdöt ja illan tuloajat ovat aina samat, aamu 7:ksi töihin ja kotona vasta klo 16. Sisätöitäkin on jolloin ainut valonlähde on vieressä oleva ikkuna ja sisälamput. 

Niin silloin tuo pimeys alkaa tuntumaan luissa ja ytimissä ja varsinkin siellä ytimissä. Se alkaa pikkuhiljaa jäytämään pääkopassa ja ainut toivo on lumi, joka valaisee maiseman tuoden vähän valoisampaa näkymää. Mutta mitä sitten kun sitä lunta ei ole eikä tule, nykyään se on ihan vakio.


 

Muistoja

Ei ole enää niitä ihania 70–80 -luvun lumisia talvia kun sitä lunta oli niin paljon että kaivettiin vain ojat lumihankiin ja ne olivat meidän leikkien vallihaudat. Juostiin niillä poluilla hippaa ja pipot vain vilkkuivat hankien takaa.

Mutta silloin oli myös pakkasta., -20 astetta oli ihan normaali pakkasmäärä ja sekin vielä vähän. Mutta siihenkin tottui ja aina oltiin ulkona nenät punaisina ja sormet ja varpaat jäässä. Maattiin lumihangessa, katseltiin taivaalle ja ajettiin kilparataa tähtiradoilla, voittajaa ei siinä pelissä oikeasti ollut, oli vain mukavaa olla kaverien kanssa yhdessä.

Luistinkentät jäädytettiin jo alkutalvesta. Kenttien vieressä oli lämmitetty pieni koppi, johon kuului myös kenttävahdin oma koppi joka oli paikalla jos jotain sattui ja tapahtui. Lähdimme luistimet olalla kentälle koulun ja läksyjen jälkeen, kiireellä syötiin ruoka, että ehdittiin olemaan monta tuntia kentällä. Siellä leikittiin myös hippaa ja nopeus sekä ketteryys kasvoivat ihan huomaamatta. Pojilla oli mukana myös mailat ja he pelailivat jääkiekkoa mutta joskus myös innostuivat tähän hippaleikkiin, kun olivat mukamas niin nopeita luistelijoita.

Ja sitten välillä luisteltiin koulussa opittuja kaunoluistelukuvioita, harjoiteltiin jopa koulujen välisiin kisoihin. Ainahan ne kaunoluistelun harrastajat olivat pikkasen parempia sitten siellä kisoissa, mutta me yritimme olla yhtä hyviä.

Illalla tulimme sitten kotiin hyvin ylikerroksilla ja väsyneinä. Joskus piti niitä keskeneräisiä läksyjäkin vielä tehdä.

On ihanaa, kun olen elänyt aikaa jolloin talvi ja lumi olivat ihan itsestään selviä asioita. Myöhemmässäkin iässä kuvioihin tulivat laskettelut ja lumilautailut ja jopa täällä etelässä saatiin pienet rinteet hyvin käyttöön jo mukavan aikaisin ja harrastusta pystyi jatkamaan parikin kuukautta ihan hyvin.

Paluu tähän hetkeen

Surukseni voisin todeta, etten ole vienyt tänäkään talvena tytärtäni luistelemaan enkä moneen vuoteen hiihtämään. En jaksa sitä luistin ja suksitouhua vain 1–2 viikon takia kun pitää ostaa uusia vanhojen jo mennessä pieneksi ja silloinkin jokainen pikkujää, joita on muuten enää muutama, ovat niin täynnä ihmisiä että luistelu on jopa jo vaarallista. Tai ehkä minusta on tullut vain vanha ja laiska. Luistimet ja sukset ovat vaihtuneet polkupyörään, joka on ympäri vuoden käytössä.

Lappiin olisi tietenkin mukava mennä mutta siinä yhden viikon aikana saa vain kehon mustelmille ja kipeiksi vanhoja taitoja uudelleen opetellessa. Myöskin hinnat ovat niin korkeat, että käytämme ne vähäiset rahamme mieluummin keväällä ja syksyllä ulkomaille jossa saamme sitä lisävaloa ja lämpöä niin paljon että sydän pakahtuu onnesta. Onneksi tytärkin pitää uimisesta, jonka hän muuten oppi ulkomailla ja viettääkin altailla sekä merivedessä aikaa niin paljon kuin vain voisi antaa. 

Se pienikin lumihippu

On kuitenkin mukavaa, että meilläkin vielä sataa sitä lunta edes vähän. Se kestää viikon tai parin, ehkä helmi-maaliskuussa tulee vielä enemmänkin. Lumi on kaunista ja varsinkin koiraa ulkoiluttaessa, tassut pysyvät puhtaina ja kyllä... koiratkin pitävät lumesta. Meidänkin pieni näykkii suuhunsa sitä, se tuntuu varmaan mukavan kylmältä, no kun asiaa muistelen niin totta kai tuntuu.

Nautinpa nyt minäkin tästä pienestä lumivaipasta, alle 1 cm taitaa olla tällä hetkellä mutta sekin tuo jo valoisuutta ja sitä talven tuntua. Keli on raikas ja puhtaan tuntuinen eikä tuo pimeyskään tunnu niin pahalle.

Tammikuun valoisuus

Löysin myös tällaisen mukavan tilastotiedon eteläisen Suomen tammikuun auringonnousuista ja -laskuista. Vielä joudun kulkemaan aamuni ja iltani pimeydessä mutta kyllä se sieltä tulee, se valo.

1.1.2021 - 9:37 - 15:32
2.1.2021 - 9:37 - 15:34
3.1.2021 - 9:36 - 15:35
4.1.2021 - 9:35 - 15:37
5.1.2021 - 9:34 - 15:39
6.1.2021 - 9:34 - 15:40
7.1.2021 - 9:33 - 15:42
8.1.2021 - 9:31 - 15:44
9.1.2021 - 9:30 - 15:46
10.1.2021 - 9:29 - 15:48
11.1.2021 - 9:28 - 15:50
12.1.2021 - 9:26 - 15:53
13.1.2021 - 9:25 - 15:55
14.1.2021 - 9:23 - 15:57
15.1.2021 - 9:22 - 15:59
16.1.2021 - 9:20 - 16:02
17.1.2021 - 9:18 - 16:04
18.1.2021 - 9:17 - 16:07
19.1.2021 - 9:15 - 16:09
20.1.2021 - 9:13 - 16:12
21.1.2021 - 9:11 - 16:14
22.1.2021 - 9:09 - 16:17
23.1.2021 - 9:07 - 16:19
24.1.2021 - 9:05 - 16:22
25.1.2021 - 9:03 - 16:24
26.1.2021 - 9:01 - 16:27
27.1.2021 - 8:58 - 16:30
28.1.2021 - 8:56 - 16:32
29.1.2021 - 8:54 - 16:35
30.1.2021 - 8:52 - 16:38
31.1.2021 - 8:49 - 16:40


06/01/2021

Numerotaidetta

On kulunut yli vuosi edelliskerran kirjoituksesta. Ajattelin ensin perustaa kokonaan uuden blogin mutta sitten muistin tämän sivustoni johon olen kirjoittanut aina silloin tällöin jotain pientä ja näköjään vähän suurempaakin murhetta jo vuodesta 2015.

Tämä bloginihan on jo kuin jonkinlainen kasvutarina kun on ollut hyviä hetkiä, lapsen kanssa touhuiluja, lemmikkien menetystä josta en itse asiassa ole tänne paljon kertonut ja uuden pikkukoiran tuloa, omaa kamppailua alkoholin kanssa ja siitä selviytymistä sekä erilaisten asioiden testaamista ja kokeilua. Mutta elämäähän tuo kaikki, hyvässä ja huonossa.

Ajattelin aloittaa tämän vuoden 2021 tällaisillä paremmilla asioilla, etten niin hirveästi kertoisi niistä huonoista koska niitähän meillä jokaisella on ja ainakin itselläni niitä on tähän pimeään vuodenaikaan nähden todella paljon. Joten yritän löytää hyvää jopa tämän kenkkumaisen koronan (COVID-19) aikakautena joka näyttää jatkuvan vielä tämänkin vuoden puolella hyvin vahvasti.

Numeroitua taidetta

Löysin kerran netistä idean ja ostin tällaiset kuvat meille molemmille tyttärelle ja minulle. Tämä tyttären kuva on jo toinen jonka hän saa kohta valmiiksi.

Pakkaukseen kuuluu siis kangas, maalausvärit, pensselit (2 eri kokoa), puukehykset ja mallipiirros johon on merkattu purkeissa olevat värit.

Ostin itselleni vaikeammat kuvat. Toisessa kuvassani jota en vielä ole aloittanut, kangas on täynnä väriä ja niin pieniä yksityiskohtia että siitä tulee sitten ihan oikeasti ikuisuusprojekti. Jo tämänkin kanssa tuntuu kuin se ei tulisi valmiiksi koskaan, siksi se onkin ollut jo melkein vuoden verran "vaiheessa", mutta olen kaivanut sen taas esille ja voisin sanoa että "pikkuhiljaa hyvää tulee". Joudun myös värittämään sitä pienimmällä pensselillä joten se vähän kestää, toivottavasti värit eivät vielä kuivu purkkiin. 

Ja todellakin rahoilleen saa vastinetta niissä isommissa kuvissa kun aikaa kuluu mestaripiirrosta luodessa.

Kankaalle on tehty ohuista viivoista mallipiirros joiden keskellä on pienet numerot. Samat numerot löytyvät pienistä väripurkeista ja näillä väreillä sitten väritetään koko kuva. 

 
Tämän tyylinen värittäminen on hyvää ajankulua ja kun kerran saa värin sutaistua kankaalle, ei haluaisi lopettaa värittämistä ollenkaan vaan koko ajan etsii numeroita joihin voisi laittaa väriä. Tämä on myös hyvä vaihtoehto kännykkä ym. pelaamiselle jos se tuntuu vievän liikaa lapsen ja miksei myös aikuisenkin huomiota.

Kun työ on valmis, voi sen kiinnittää puukehyksiin jotka tulivat mukana. Pingotetaan vain kangas kehyksiin ja vasaralla naputellaan kangas paikalleen nastojen avulla. Näistähän saa tehtyä kivoja tauluja seinälle ja kuvavalikoima on aika iso, jokaisen makuun löytyy varmasti jotain.

Näitä löytyy googlettamalla Paint by numbers.

27/11/2019

Tukkakriisiä kerrakseen

Tukkakriisi... sitä tämä on tai neljänkympin villitys jatkuu yhä eikä ota laantuakseen. Myös ennenaikainen viidenkympin villitys voisi olla menossa mutta se on sitten 8 vuotta etuajassa.

Ajattelin kirjoittaa ongelmasta joka ei suoraan ole ongelma koska maailmassa kuolee ihmisiäkin mutta on tämä tälläinen turhakeongelma ja itsensä kauniina näkemisongelma.

Aika pitkään jo lyhythiuksisenä olleena ajattelin miettiä että miltä nuo hiuspidennykset tuntuisivat koska minulla ei hiukset meinaa enää kasvaa ja jos kasvavat niin ne ovat hyvin hyvin hyvin ohuet.

Työkaveri antoi kokeiluuni hiuspidennyksen joka oli omaa hiusväriäni vähän tummempi mutta siinä pääsin testaamaan hiusklipsiä sekä näin tuon pituuden samalla.

Olin aivan myyty ja ihastuksissani, ajattelin että voi kun saisin joskus pitää näin pitkiä hiuksia.

Tässä kuva siitä jatkeesta joka näkyy tummempana omien alta. Omat ovat siis tuohon korvatasoon asti.


Aloin tutkia asiaa tarkemmin, tutkin erillaisia kiinnitysmahdollisuuksia ja hiuslaatuja, tekokuitua vai aitohiusta ja sattumalta vastaani tuli perukkiliikkeen mainos.

En ollut IKINÄ ajatellut että lähtisin ostamaan peruukkia mutta jotenkin ajatus tuntui hyvinkin houkuttelevalta sillä luin että nuo hiuksklipsit voivat näkyä tuolta hiuksen alta ja pysyvyyskin on aika huteraa minun liukkaissa hiuksissa.

Ja siitä se sitten lähti. Sovin sovitusajan ja niitähän sitten kokeiltiin.

Olin liikkeessä niin iloinen että sydän pamppaili tuhat lyöntiä minuutissa, vihdoinkin minulla on mahdollisuus pitkään ja hymy oli herkässä pitkästä aikaa.

Tässä kuva uudesta peruukista ja olin siihen enemmän kuin tyytyväinen.

Hiukset olivat mukavan pitkät, värikin aika omaa vastaava ja sain kerrankin kunnon etuhiukset.

Mutta pienen käytön jälkeen tuo tuntui jo aika raskaalle, tuntui ettei se pysynyt hyvin päässä vaikka se kyllä pysyi mutta oli tarve vetää sitä alaspäin ihan koko ajan ja hiuslaatukin on hyvin karkeaa, aivan toisenlainen siis kuin omani. En millään saanut siihen sellaista luonnollista oloa.

Halusin siis enemmän luonnollista ja päätin palata omaan haiveroiseen kuontalooni mutta tällä kertaa otin Hennavärin takaisin. Olen ennenkin Hennannut ja silloin hiuspohjani voi niin hyvin että hiukset ottivat kunnon kasvupyrähdyksen. Valitettavasti värin pois saaminen vaurioitti hiuksiani niin paljon että ne piti leikata 3-4 cm pituisiksi.

Tässä siis nykytilanne, kuvassa ehkä vähän liian keltaiset mutta sellaiset kuparin väriset ovat nyt.



Noh... kuten huomata saattaa niin hymy ei kovin herkässä ole enää, hiukset eivät ole missään mallissaan ja tekisi mieleni pitää pipoa päässä tai muuten vain olla katseilta suojassa ihan vain kotona.

Kohta on juhlat tulossa, itse asiassa tämän viikon lauantaina ja halusin tähän jotain muutosta.
Olen torstaina menossa kampaajalle hiuspidennys konsultointiin ja katsomme varmaan mahdollista Mago-pidennystä.

Vähän on sellainen olo ettei hiuspituuteni riitä pitkään hiukseen ja jos ne solmukohdatkin tulevat näkyviin ohuiden hiusten läpi. Mutta torstaina olen viisaampi.

Toinen tai kolmas ongelma on tuo Hennaväri. Tiedän etten halua loputtomiin värjätä ja haluan siirtyä vaaleaan takaisin, siitä voi tulla hyvinkin kinkkinen tapaus. Tähän nimittäin jos läiskästään vaalennus niin, A hiukset ovat piloilla ja B ne ovat pinkit... tuskaisaa oman käden kokemusta kun on.

Mutta tässäkin asiassa parempi kuunnella ensin kampaajaa, ehkä siellä on vähän paremmat aineet.

Eli kyllä tässä on aikamoinen tukkakriisi menossa :D