Vuosi on melkein vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta ja on aika jälleen purkaa ja yrittää löytää ne elämän tärkeimmät pienet hetket.
Miksi jälleen nyt, vuoden jälkeen?
On Joulukuun 1. päivä ja vuoden pahimmat hetket käsillä. On pimeää.
Tämä kuva on tämän aamun työmatkaltani. Olen taistellut kaikenlaisia mörköjä vastaan, jopa tässä blogissani, ja nyt on käsillä pimeys, se tuntuu luissa ja ytimissä asti aina korvanväliä myöden, ja pahasti. Vaikka kuinka yritän ajatella positiivisesti Joulua, sen tuomaa lämpöistä tunnelmaa, kynttilöitä... hyvä mieli ei vain tule.
Elämässämme tapahtuu muutos 1,5 viikon päästä, meillä on tälläkin hetkellä pieni ihana koirakaveri kanssamme, mutta sekään ei piristä. Yritän myös saada tässä jossain välissä laitettua kotiini muutaman ylimääräisen jouluvalon, jotain pientä. Toivon niiden saavan edes vähän iloisemmaksi, mutta ajatus niiden laittamisesta masentaa ja väsyttää.
Kun pääsen töistä, haluan istua sohvalle ja kutoa ilman minkäänlaista ajatusta. Mutta tänään en voi, pitää käydä ostamassa lapselle kouluun lahja joulusukkaa varten. Sitten pitää viedä karvakaverit lenkille, sitten syödä ja vasta sen jälkeen saan keittää kahvit. Istua siihen sohvalle ja joko vain tuijottaa eteeni lämpöinen kahvikuppi kädessäni tai ottaa kutimet esille. Tämän kaiken jälkeen, odotan iltaa ja saan pistää silmäni kiinni.
Olen niin toivonut että ulkoilu piristäisi, mutta on pimeää, eivätkä karvakaverit ole kovin rentoa lenkkiseuraa. Vetävät hihnoissa eri suuntiin eteen ja taaksepäin, koko ajan saa pysähdellä ja ihmetellä... käveleppä siinä sitten reippaasti.
Tässä ei tarvitse edes lääkärille lähteä, koska tämän diagnoosin pystyy tekemään ihan itsekin... kaamosmasennus, ja se toistuu joka hiivatin vuosi.
Siksi rakas lukija, sinä joka nyt vahingossa eksyit tänne ja jos vahingossa satuit laittamaan silmäsi juuri tähän kohtaan. Minä tulin tänne, yritän kirjoittaa pahan oloni pois ja toivon huomaavani niitä elämän hyviä asioita samalla kun kirjoitan tänne, tähän tautiin ei ole muuta hoitokeinoa ja siitä ei pääse muuten eroon.
*****
Voin kertoa jo nyt, että tunnen sydämeni keventyneen ihan pienen lumihippusen verran, minä tunnen sen... ja minä hymyilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi !