Odotettu ilo ja kohtaus

No niin... mieli on pysynyt hyvänä vieläkin vaikka huomaankin ajattelevani Joulun lahjoja, aaton menemisiä, muovikuusta jota ei tällä kertaa tule, ihanan lumimaiseman häviämistä nolla kelin vuoksi ja vieläkin pimeimpiä päivä, eikö voitais jo lähteä kesää kohden.

Mutta nyt... tadaa !!!

Saanko esitellä elämääni mullistavan muutoksen, pienen karvapalleron, joka ihan pelkällä olemisellaan toi ilon kotimme ovista ja ikkunoista sisään. Tämä pieni karvapallero on valvottanut öitä ja päivälläkin vaatii 99%:sen huomiomme... pientä riiviömäistä käytöstä havaittavissa, mutta se kaikki kuuluu pakettiin.

Hän ON ihana pieni murunen !!! Ja tulen kertomaan hänestä varmasti lisää, nyt ei vain vielä jaksa.

 

Asiasta ihan viidenteen. Johtuu varmaan katkonaisista öistä, mutta nyt ei jaksa keskittyä yhteen asiaan liian tarkkaan.

Olen niin niin niin tyytyväinen että lapseni sai ylipuhuttua minut heidän Joulujuhlaan, vaikka tuntui todella väsyttävältä lähteä.

Ihan ennen kuin menin edes sisätiloihin, ostin kahvin ja joulutortun lasten luokkaretkirahastoa kartuttaakseni. Söin siinä -10°C pakkasessa sormet kohmeessa, ja olikin muuten hyvää.

Sisällä olikin sitten jo aika paljon väkeä ja hyvä niin, olisi aika kurja lasten esiintyä tyhjälle katsomolle ja niinpä minä sitten pääsin tuoliriveissä taakse, ehkä vähän liian taakse, mutta mitäs herkuttelin ulkona liian kauan. Sain kuitenkin muutaman kuvan otettua yleistunnelmasta, ja tunnelmahan oli oikein Jouluinen ja mukava. 

 

 

Tiedättehän sen tilanteen, kun pitäisi olla siivosti ja yht'äkkiä alkaa yskittämään erillisistä syistä, joita ei haluaisi olevan juuri silloin? 

No näin kävi minulle, hytkyin siinä paikallani hiljakseen kun vielä pidättelin sitä. Voi kiesus että hävetti !!! Pitelin kädellä melkein kurkustani, teki mieleni kuristaa itseni siihen paikkaan vesien valuessa silmistä ja ajattelin, mene pois mene pois mene pois. Onneksi ei pahin kestänyt montaa minuuttia, mutta silmät ne valuivat edelleen. Sitten ajattelinkin että missäs kunnossa mahtaa silmät olla, ripsivärit pitkin poskia vai. 

En kehdannut katsoa sivuilleni montako silmäparia tuijottaa vai virnistääkö joku, en vain kehdannut. Ehkä vieläkin nolompaa oli olla kuin ei olisi tapahtunut mitään, mutta minkäs teet.

Illan toinen mokani tapahtui jo ennen esitysten alkua. Tulin herkkujen ääreltä sisälle ja aloin katselemaan mihin voisin laittaa talvitakkini. No siellä perällähän oli tiski ja tiskin takana kasa naulakoita. Huomasin miehen touhuavan sen takana ja otti siitä vierestäni takin eräältä vanhemmalta naiseltakin. Ojentelin takkiani hänelle.... "Tuolta reunasta pitää kiertää" hän sanoi. Nyt vasta siirsin silmäni sinne, ja sieltä ne muutkin menivät tiskin toiselle puolelle. No niin... arvaatkaas hävettikö, tumpelo taas tositoimissaan.

Yhteenvetona illasta, että ilta oli oikein hyvä ja tunnelmallinen, kaikilla oli hymy korvissa ja tyttärenikin oli hyvin tyytyväinen, hän säteili kun olin katsomassa hänen 10 sekunnin ohjelmaa, ja minä olin iloinen. Mutta täytyy myöntää, että pikkasen noi kommellukset häiritsivät. 

Olin ja olen jämähtänyt kotiini ja vaivun sinne taas muutamaksi kuukaudeksi. Siellä ei haittaa yskäkohtaukset eikä muutenkaan pääse tapahtumaan noloja juttuja, kun ketään ei niistä välittäisi kuiteskaan.

Minut näkee nyt vain pimeässä koirakävelyllä, pipo tai huppu tiiviisti pääni suojissa tai takapihalla pientä karvapalloa pisuttamassa, joko yöllä yökkäreissä tai päivällä nolossa kotiasussani. Ja jos tarkkaan katsoo, töissä istun tiiviisti omassa loossissani harvoja vapaapäiviä lukuunottamatta... aina.

Mukavaa päivää kaikille enemmän ja vähemmän masentuneille, voitetaan tämä pimeys yhdessä ja mokaillaan siellä missä ei pitäisi.

Joulumielen metsästys

 

Sain vihdoinkin itselleni paremman mielen... Joulumielen. Se lähti hyvin pienestä alusta, suunnittelemistani verhojen vaihdoista kesäisen valkovihreistä punaisiin. Tämän jälkeen innostuin siivoamaan ja laittamaan ikkunoille valot, kynttelikkö pääsi keittiön pöydälle, vähän kynttilöitä ja tytär innostui laittamaan tontut ja muut koristeet.

Kun ilta sitten saapui, oli aikast mukava olotila. Se, että olin saanut tehtyä tämän, tarkoitti jonkin asian aloittamista, ja aloittaminen vaati, että aloittaa ihan vain yhdestä asiasta. Kuten sanotaan, pienistä puroista kasvavat suuret meret.

Tänään olen pitänyt vapaapäivän töistä ja sain kuningasidean katsoessani postin mukana tullutta punaista kirjekuorta. Se kuori oli aluksi hyvin synkkä kuori, tarkoitti jonkin asian tekemistä ja silloin kun muutenkin mieli on synkkä, ei onnistu edes korttien kirjoittaminen. Mutta nyt onnistuin ja vielä ihan hyvällä mielellä. Olen myös tehnyt leipäkoneessani tämän vuoden ensimmäiset riisipuurot ja ai että kun tuli hyvää.

Olenko siis sittenkin potenut joulustressiä, että tietyt asiat pitää tehdä ja hoitaa kun muuten se joulumieli ei vain tule, ja eihän se tullutkaan. Ei joulumieli voi tulla jos koti on samanlainen kevät, kesät ja syksyt, vai voiko? 

Marraskuu on jo todella pimeää ja raskasta aikaa, useat alkavatkin kaivaa jo siinä vaiheessa kynttilät esille ja se on oikein hyvä ajatus. Meidän pimeys kun ei kestä ihan pientä hetkeä, joten valoa tarvitaan. Vasta nyt olen huomannut ulkonakin valojen lisääntyneen, marraskuu on siis todella pimeää myös ulkona ja mieli synkistyy herkästi. Onneksi sain tehtyä sen mitä halusinkin, muovikuusi kruunaa vielä kodin hengen jouluviikolla, mutta sen laitto ei ole enää paha rasti, olenhan jo päässyt hyvään vauhtiin.

Toivon että sinäkin rakas lukija, joka ehkä ehksyit tänne loppuun asti, saat selätettyä kaamosmasennuksen aloittamalla tekemisen yhdestä pienestä asiasta. Seuraavana päivänä ehkä haluat tehdä lisää tai jos hyvä tuuri kävi, vielä saman päivän aikana. :)

Kun pimeys ottaa vallan

Vuosi on melkein vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta ja on aika jälleen purkaa ja yrittää löytää ne elämän tärkeimmät pienet hetket.

Miksi jälleen nyt, vuoden jälkeen?

On Joulukuun 1. päivä ja vuoden pahimmat hetket käsillä. On pimeää.

 

Tämä kuva on tämän aamun työmatkaltani. Olen taistellut kaikenlaisia mörköjä vastaan, jopa tässä blogissani, ja nyt on käsillä pimeys, se tuntuu luissa ja ytimissä asti aina korvanväliä myöden, ja pahasti. Vaikka kuinka yritän ajatella positiivisesti Joulua, sen tuomaa lämpöistä tunnelmaa, kynttilöitä... hyvä mieli ei vain tule.

Elämässämme tapahtuu muutos 1,5 viikon päästä, meillä on tälläkin hetkellä pieni ihana koirakaveri kanssamme, mutta sekään ei piristä. Yritän myös saada tässä jossain välissä laitettua kotiini muutaman ylimääräisen jouluvalon, jotain pientä. Toivon niiden saavan edes vähän iloisemmaksi, mutta ajatus niiden laittamisesta masentaa ja väsyttää.

Kun pääsen töistä, haluan istua sohvalle ja kutoa ilman minkäänlaista ajatusta. Mutta tänään en voi, pitää käydä ostamassa lapselle kouluun lahja joulusukkaa varten. Sitten pitää viedä karvakaverit lenkille, sitten syödä ja vasta sen jälkeen saan keittää kahvit. Istua siihen sohvalle ja joko vain tuijottaa eteeni lämpöinen kahvikuppi kädessäni tai ottaa kutimet esille. Tämän kaiken jälkeen, odotan iltaa ja saan pistää silmäni kiinni.

Olen niin toivonut että ulkoilu piristäisi, mutta on pimeää, eivätkä karvakaverit ole kovin rentoa lenkkiseuraa. Vetävät hihnoissa eri suuntiin eteen ja taaksepäin, koko ajan saa pysähdellä ja ihmetellä... käveleppä siinä sitten reippaasti.

Tässä ei tarvitse edes lääkärille lähteä, koska tämän diagnoosin pystyy tekemään ihan itsekin... kaamosmasennus, ja se toistuu joka hiivatin vuosi.

Siksi rakas lukija, sinä joka nyt vahingossa eksyit tänne ja jos vahingossa satuit laittamaan silmäsi juuri tähän kohtaan. Minä tulin tänne, yritän kirjoittaa pahan oloni pois ja toivon huomaavani niitä elämän hyviä asioita samalla kun kirjoitan tänne, tähän tautiin ei ole muuta hoitokeinoa ja siitä ei pääse muuten eroon.

*****

Voin kertoa jo nyt, että tunnen sydämeni keventyneen ihan pienen lumihippusen verran, minä tunnen sen... ja minä hymyilen.