27/11/2019

Tukkakriisiä kerrakseen

Tukkakriisi... sitä tämä on tai neljänkympin villitys jatkuu yhä eikä ota laantuakseen. Myös ennenaikainen viidenkympin villitys voisi olla menossa mutta se on sitten 8 vuotta etuajassa.

Ajattelin kirjoittaa ongelmasta joka ei suoraan ole ongelma koska maailmassa kuolee ihmisiäkin mutta on tämä tälläinen turhakeongelma ja itsensä kauniina näkemisongelma.

Aika pitkään jo lyhythiuksisenä olleena ajattelin miettiä että miltä nuo hiuspidennykset tuntuisivat koska minulla ei hiukset meinaa enää kasvaa ja jos kasvavat niin ne ovat hyvin hyvin hyvin ohuet.

Työkaveri antoi kokeiluuni hiuspidennyksen joka oli omaa hiusväriäni vähän tummempi mutta siinä pääsin testaamaan hiusklipsiä sekä näin tuon pituuden samalla.

Olin aivan myyty ja ihastuksissani, ajattelin että voi kun saisin joskus pitää näin pitkiä hiuksia.

Tässä kuva siitä jatkeesta joka näkyy tummempana omien alta. Omat ovat siis tuohon korvatasoon asti.


Aloin tutkia asiaa tarkemmin, tutkin erillaisia kiinnitysmahdollisuuksia ja hiuslaatuja, tekokuitua vai aitohiusta ja sattumalta vastaani tuli perukkiliikkeen mainos.

En ollut IKINÄ ajatellut että lähtisin ostamaan peruukkia mutta jotenkin ajatus tuntui hyvinkin houkuttelevalta sillä luin että nuo hiuksklipsit voivat näkyä tuolta hiuksen alta ja pysyvyyskin on aika huteraa minun liukkaissa hiuksissa.

Ja siitä se sitten lähti. Sovin sovitusajan ja niitähän sitten kokeiltiin.

Olin liikkeessä niin iloinen että sydän pamppaili tuhat lyöntiä minuutissa, vihdoinkin minulla on mahdollisuus pitkään ja hymy oli herkässä pitkästä aikaa.

Tässä kuva uudesta peruukista ja olin siihen enemmän kuin tyytyväinen.

Hiukset olivat mukavan pitkät, värikin aika omaa vastaava ja sain kerrankin kunnon etuhiukset.

Mutta pienen käytön jälkeen tuo tuntui jo aika raskaalle, tuntui ettei se pysynyt hyvin päässä vaikka se kyllä pysyi mutta oli tarve vetää sitä alaspäin ihan koko ajan ja hiuslaatukin on hyvin karkeaa, aivan toisenlainen siis kuin omani. En millään saanut siihen sellaista luonnollista oloa.

Halusin siis enemmän luonnollista ja päätin palata omaan haiveroiseen kuontalooni mutta tällä kertaa otin Hennavärin takaisin. Olen ennenkin Hennannut ja silloin hiuspohjani voi niin hyvin että hiukset ottivat kunnon kasvupyrähdyksen. Valitettavasti värin pois saaminen vaurioitti hiuksiani niin paljon että ne piti leikata 3-4 cm pituisiksi.

Tässä siis nykytilanne, kuvassa ehkä vähän liian keltaiset mutta sellaiset kuparin väriset ovat nyt.



Noh... kuten huomata saattaa niin hymy ei kovin herkässä ole enää, hiukset eivät ole missään mallissaan ja tekisi mieleni pitää pipoa päässä tai muuten vain olla katseilta suojassa ihan vain kotona.

Kohta on juhlat tulossa, itse asiassa tämän viikon lauantaina ja halusin tähän jotain muutosta.
Olen torstaina menossa kampaajalle hiuspidennys konsultointiin ja katsomme varmaan mahdollista Mago-pidennystä.

Vähän on sellainen olo ettei hiuspituuteni riitä pitkään hiukseen ja jos ne solmukohdatkin tulevat näkyviin ohuiden hiusten läpi. Mutta torstaina olen viisaampi.

Toinen tai kolmas ongelma on tuo Hennaväri. Tiedän etten halua loputtomiin värjätä ja haluan siirtyä vaaleaan takaisin, siitä voi tulla hyvinkin kinkkinen tapaus. Tähän nimittäin jos läiskästään vaalennus niin, A hiukset ovat piloilla ja B ne ovat pinkit... tuskaisaa oman käden kokemusta kun on.

Mutta tässäkin asiassa parempi kuunnella ensin kampaajaa, ehkä siellä on vähän paremmat aineet.

Eli kyllä tässä on aikamoinen tukkakriisi menossa :D



22/11/2019

Joulun toivelista täytettynä



Se on kuulkaas L.O.L -aiheinen Joulu tulossa sillä tyttären lahjatoiveisiin kuului hyvin paljon näitä pieniä LOL -hahmoja.
Oli matkailuautoa ja taloa, isoja hahmoja ja pieniä hahmoja mutta ei missään nimessä poikaa, vauvaa tai lemmikki LOLlia.

No onneksi löytyi vähän muutakin sillä nämä ovat kyllä aika hintavia kokoonsa nähden.

Mutta mutta... onneksi meidän vanhempien ei tarvitse maksaa näistä yhtään mitään sillä Joulupukkihan nämä sitten tuo, niin me vanhemmat voidaan ostaa lahjaksi ihan vain jotain pientä, vaikka ystäväkirjan tai muovailuvahan :D


19/11/2019

Muutama äänikirja

Olen kirjoittanut 6.4.2018 miten sain kuunneltua ensimmäisen äänikirjani ja nyt on aika julkaista nämä loput joita on kertynyt tuon jälkeen.

Pidin välillä taukoa ja nyt otin jälleen kuunteluun Bookbeat -sovelluksen kautta. Tällä hetkellä jatkan tuota ihanaa Harry Potterien sarjaa ja kirja on Feeniksin Kilta. Voi minä niin pidän Potterista, taikamaailmasta ja kaikesta siihen liittyvään. Olenko vähän lapsenmielinen? Ehkä olen ja pidän siitä.

Muutama muukin kirja on jäänyt hyvin mieleeni ja muistan kun minua harmitti niiden loppuminen:
Näkijän tytär, Itämäeren Auri, Yösyöttö, Eleanorille kuuluu ihan hyvää.
Muut olivat myös hyviä tai keskihyviä ja hauskojakin tarinoita löytyy joukosta.











18/11/2019

Vauhtinappula arkemme mullisti

Enpä sitten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa viiteen kuukauteen.

Tuntuu että edellisestä on kulunut monta vuotta mutta siitä onkin mennyt vain pieni tovi. Elämää mullistava juttu oli ja meni ja tuli.

En siis aio tässä kirjoitella siitä mitä piti olla vaan siitä mitä nyt on, eletään tätä hetkeä.

Meidän perheeseen on tullut uusi vauhtinappula, minikiituri, rallityttö, vauhtihirmu, peloton piiperoinen, minipinseri. Rauhallisen elämämme keikauttaja, ärsytyskynnyksen nostattaja ja nauruhermoja kutkuttava päiviemme piristäjä.

Nii-i... kysehän on siis Kääpiöpinseristä ja kuten edellä mainitsin niin hyvin hän tunteitamme heilauttelee niin negatiivisesti kuin positiivisestikin. Lillipiiperoinen on vasta 8 kk ikäinen joten häneltä on sallittuakin tuo ärsytyskynnyksen nostattaminen, murkkuikä kun on käsillä.


Hänessä on kuitenkin paljon myös hyviä puolia ja tässä pitää vain opetella lukemaan häntä jotta päästään yhteisymmärrykseen arkisista asioista, jos näin voisi koirasta ilmaista.

Opettelua molemmin puolin siis.

Lilli on hyvin määrätietoinen ja SITKEÄ sanan jokaisessa merkityksessä.
Pieneen pakettiin on mahdutettu dobermanni eli kotiimme ei kannata ilman lupaa tulla, mutta kuitenkin hän on myös hyvin arka ja ilmaisee sen kovalla haukkumisella.

Kuten useasti sanotaankin että pienet koirat ovat kovia räksyttämään ja tämä pieni ongelma on todellakin työ alla joka ikinen päivä. Vaikeutta tähän tuo hänen 200%:nen sitkeytensä.


Hän ei millään halua ymmärtää ettei vaara vaani jokaisen oudon asian ympärillä meidän läsnäollessa eikä niistä vaaroista tarvitse ilmoittaa meille niin kovaäänisesti, kuulemme kyllä vähemmästäkin.

Hän ei usko että voimme suojella naapurin mummolta aamupimeässä joka häärii yllättäen roskisten ympärillä tai kävelytien varrella olevalta sähkökaapilta. Vastaantulevat koirat ovat hyvinkin ärsyttäviä ja toisaalta niitä taitaa olla aika kiva vähän provosoidakin mukaan haukkuun.

Huhhuh... tässä siis todella on opettelemista vielä molemmin puolin.

En usko että häntä saadaan koskaan hiljaiseksi koska tuo "ilmoittaminen" tuntuu olevan aika kovin verissä, ulkomaalaista verta kun on ja voivat olla aika tempperamenttisia. Mutta sellaisen aivan turhan haukkumisen haluamme ja yritämme saada pois.

Kovaa räksytystä ei olekaan enää ollut kuin harvoin ja sekin kyllä saadaan loppumaan kun menemme näköesteeksi ärsykkeen ja hänen väliinsä tai sitten vain lähdemme eri suuntaan.
Kotona vieraat haistellaan ensin sylin kautta ja kun pienen tovin ollaan haukutta ja ymmärretty ettei vaaraa enää ole niin voidaan jo hiljentyäkin. Äkkinäisiä liikkeitä ei siltikään katsota hyvällä silmällä.

Kaikkineen on kyllä mainio tapaus ja meille jo hyvin rakas minipinsku.

ps. lapsella on monta nimeä :D

29/05/2019

Pieni muisto menneeltä vuodelta

No niin... on taas aika kirjoittaa.

Kirjoittelin tässä tuonne Lilyyn elämässäni tapahtuvasta mukavasta muutoksesta mutta koska en pääse sinuiksi Lilyn blogialustan kanssa, päätin kaivaa tämän vanhan blogini.

Oijoi... vuodessa on tapahtunut vaikka mitä mutta yksi suurin muutos on tuossa blogini reunassa oleva esittelyteksi perheestämme joka oli:
Aviomies
Tytär
Kuuro kissa sekä
Pelokas koira


Tuo rakas Kuuro kissamme jouduttiin päästämään Sateenkaarisillan toiselle puolelle, vanhuus otti vallan koko kehosta eikä se keho enää kannattanut pientä ja heiveröistä kissaa.
Se oli hyvin surullinen päivä meille kaikille, tytär otti sen kaikkein raskaimmin koska he olivat ystävät ja hän oli saattamassa ystäväänsä myös pois.

Tässä viimeinen kuva ystävästämme surullisena päivänä.

Mutta kuten aikaisemminkin olen todennut, katse tulevaisuuteen... ei tämän enempää menneitä.

Seuraavan tekstin aion kirjoitta tästä elämän mullistuksesta ja koska se on puoliksi tehtynä toisaalla, aion vain siirtää jutun tänne. Siitä alkaa uusi jakso elämässämme.