19/08/2017

Turvattomuus

Vähän yli viiden ystävältäni tuli viesti...
 
Oottehan te kunnossa??
              ? No mikäs meil...
Et oo lukenut uutisia?
              En
Hyvä että ootte kunnossa!
             Mitä on tapahtunut?
Turussa terrori isku, keskustassa puukotuksia ja muutama kuollut.

Tämän jälkeen sitten aloin ottaa asioista selvää ja netti pursusi äyriään myöden yli kaikenmaailman juttuja. Onneksi TV:stä ilta 7:lta tuli ylimääräinen suora tiedotustilaisuus joka avasi asioita niin kuin ne ovat ja lopetin nettijuttujen tuijottelun.


Olihan tämäkin ihan odotettavissa ja tuskin jää viimeiseksi kun nyt on se ensimmäinen tullut tehtyä, hyvin ikävää kuitenkin että meidän pienessä tai sanotaanko ennemminkin vähälukuisessa maassamme hyökätään meitä vastaan, meitä Suomalaisia jotka olemme rehtiä, työtätekevää ja tunnollista porukkaa. Olemme suorasanaisia, puhumme kun on asiaa, rakastamme kun on rakastettavaa ja vihaamme kun on vihattavaa. Noh... ehkä ei nykypäivänä tämä enää pidä niin paikkaansa mutta onhan meitä supi Suomalaisia täällä vielä jäljellä ihan mukavasti. 

Meitä kaikkia yhdistää kuitenkin yksi ja sama pikkuinen juttu... olemme Kristittyjä ja siihen meidät on kasvatettu sukupolviemme aikoina ja siksi olemme aivan samanlaisia kohteita maailmassa kuin kaikki muutkin Kristityt.

On kaksi asiaa joista en mielellään ota keskustelua enkä missään nimessä väittele, uskonto ja politiikka. Niiden varjolla, varsinkin uskonnon, on tapettu vuosisatojen aikoina niin paljon ihmisiä ja tullaan sitä edelleen tekemään. Myös me Kristityt olemme tehneet pahoja veritekoja mutta se aika on taaksejäänyttä ja olemme oppineet hyväksymään kaikki uskonnot, olemme oppineet ottamaan ne uteliaisuudella sillä jokainen uskontokunta on yhtä mielenkiintoinen.
Harmi etteivät kaikki ole tästä asiasta samaa mieltä, silloin näitä uskontoon liittyviä sotia ei käytäisi.

Toivon maailmaan enemmän suvaitsevaisuutta ja jokaisen maan omien tapojen kunnioittamista. Kun minä lähden tästä taas kohta ulkomaille, kunnioitan heidän tapojaan ja perinteitään käytökselläni, kunnioittakaa te ulkopuolelta tulleet myös meidän maan tapoja.


Jokaiselle eilen Turussa haavoja saaneille uskoa ja rohkeutta jatkaa elämää tästä kaikesta huolimatta, menehtyneiden perheille voimaa ja kaikille muille jotka olivat siinä tilanteessa lähellä (ja heitä oli paljon) luottamusta. Ei syytellä viattomia eikä tehdä lisää uhreja, ei toteuteta oman käden oikeutta... hyvä voittaa AINA pahan, sen me muistakaamme.


15/08/2017

Taistelu on ohi

Puoli vuotta on mennyt edellisestä kirjoituksesta ja silloin ei mennyt kovin hyvin.

Mutta nyt, nyt ovat asiat mallillaan, voisin sanoa että jopa ihan hyvin. Mutta palatakseni vähän aikaisempiin aikoihin.

Käytin noita erilaisia lääkkeitä (erikseen) jotta pääsisin siitä järjettömästä alkoholin himosta pois mutta ne eivät loppujen lopuksi auttaneet.
Kävimme ulkomailla ja otin siellä viiniä siivosti mutta siltikin joka ilta, ihan kuten monella on varmasti tapana ottaa. Kun pääsimme kotiin, alkoi arki ja palasin entiseen eli joka viikonloppu meni siideriä tai viiniä enemmän ja enemmän.

Tuli lääkärintarkaskastus... oikein sopivasti tähän väliin ja lääkäri ehdotti Antabuksen käyttöä, tällä kertaa suostuin koska se oli ainut vaihtoehto jota en vielä ollut kokeillut.

Otin lääkkeen joka perjantai ja lauantai aamuna ja koska tiesin etten voi ottaa tämän lääkkeen takia alkoholia niin pääsin irti viinin himostani. Jossain välissä sitten unohdin ottaa lääkkeen perjantaina ja sitten se unohtui seuraavanakin ja niin sekin sitten jäi pois kokonaan.

Kuukausi meni tuon lääkkeen lopettamisesta ja kävikin huonosti. Tuosta lääkkeestä ja ehkä myös sitä edeltävistä lääkkeistä seurasi maksan häiriö ja jouduin sairaalaan kuudeksi päiväksi. Arvot olivat niin suuret etten enää pystynyt syömään koska ruokailu tuotti pahaa oloa, olin väsynyt ja silmät tulivat keltaisiksi. Sairaalassa sain kuitenkin tarvitsemani avun ja arvot alkoivat laskea hitaasti.



Tuo sairaala-aika oli muuten hyvin mieleenpainuva. Tapasin neljä erilaista persoonaa jotka olivat huonekavereinani ja puhuimme paljon asioita joita en koskaan puhuisi ventovieraan ihmisen kanssa kasvotusten. Olimme samassa tilassa, jokainen meistä oli siellä eri syyn takia mutta yhdenkään syy ei ollut vähäisempi kuin toisen, olimme sairaita sairaalassa.
Tuon reissun jälkeen en tarvinnut minkäänlaista terapeuttia, terapeuttini olivat siinä ihan vieressä ja kerrankin oli aikaa ajatella itse elämää ja kuinka arvokas se onkaan.

Kotiinpaluu oli ihana... muistan miten menin heti ensimmäisenä iltana kukkamaalle mutta olin vielä fyysisesti niin huonossa kunnossa että hengästyin pienemmästäkin koukkimisesta, otin siis ihan iisisti ja nautin että sain olla vain kotona.



Tänä päivänä olen käynyt kävelyillä, lenkillä ja eilen tein joogavenytyksiä, nuorruin venyttelyn jälkeen taas 10:llä vuodella.
Tupakkaa on edelleen mennyt, tosin aika vähän enkä ota siitä mitään painetta koska sekin jää kyllä pois aikanaan. Olen ollut nyt 4kk ilman alkoholia ja olen nimittäin kuullut ettei kannata kaikesta pahuudesta luopua samaan aikaan, se kuulemma kuormittaa elimistöä liikaa henkisellä paineella. Eli kaikki aikanaan.

Mukavaa tiistaipäivää lukijoille :)