11/04/2018

Kuulokepohdintaa ja liikkumisen iloa

Vaikka niin hienosti sanoin että lähtisin maanantaina lenkille niin en sitten vain jaksanut. Olin hyvin hyvin hyvin väsynyt enkä sitten rääkännyt itseäni sen enempää vaan päätin siirtää lenkkini seuraavaan päivään.

Eilen sitten paistoi aurinko työpäivän jälkeen ja siitä tulikin heti sellainen fiilis että nyt todellakin haluan lähteä ulos.
Pyysin tyttären mukaan pyörällä ja hän lähtikin ihan mielellään. Ihan selvästi hän tykkää nyt ajella uudella isommalla pyörällään joten ei tarvittu houkuttelua tällä kertaa ollenkaan.

Lenkkini oli tällä kertaa lyhyt ja se kestikin vain 30 min mutta ihan hyvä niin. Olin todella tyytyväinen että sain kuitenkin itseni ulos ja tein sen mitä minun pitikin, hyvä mielikin jäi lenkin jälkeen.

Tossuista
Kun minun piti tutkailla tuota päkiäkipua noissa uusissa lenkkareissani niin tällä kertaa en huomannut minkäänlaisia kipuja. Ehkä lenkki oli liian lyhyt, ehkä jalat ovat tottuneet tai sitten tossun pohjat alkavat muuttua parempaan suuntaan. Voin kuitenkin kertoa sitten myöhemmin palaako se kipu vähän pidemmällä lenkillä.

Kuulokkeista
Olen nyt muutamina päivinä meinannut painaa tuolla Sudio Swedenin sivuilla lähetä-nappia jolloin tilaukseni uusista Regent-kuulokkeista lähtisi eteenpäin mutta jokin vain pistää kovin vastaan.

Olen kovin yrittänyt pohtia hyviä ja huonoja puolia niistä. Ensiksikin en pysty pyöräillessä kuuntelemaan niillä kypärän takia enkä lenkeillä jolloin tytär on mukana.
En tiedä pysyvätkö ne päässä lenkkeillessä ja kävelylenkkejä teen taas aika harvoin. Talvella tosin tulee käveltyä sitten enemmänkin tai sitten kun kyllästyn tähän hölkyttelyyn.
Autoa ajaessa voisin pitää niitä koska työmatkat kestävät 25-30 min suuntaansa ja työstäni riippuen pystyn välillä kuuntelemaan myös työn ohella joten tämä yhdistelmä vetää vahvasti puoleensa.

Useasti luen miten toiset siivoilevat kuulokkeet päässä tai tekevät ruokaa mutta minä olen tavallaan niin korvat auki koko ajan tyttären läsnäollessa ettei kumpikaan noista onnistu niin että sulkisin muun maailman ympäriltäni, ehkä sitten 15 vuoden päästä.

Niin... onhan minulla nuo nappikuulokkeeni, langalliset ja langattomat joten ehkä vielä vähän aikaa pidän niitä päässäni ja jään vain pohtimaan näitä kuulokkeita edelleenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !