18.1.2016

Alkuvuoden pöhinät käynnissä

On vierähtänyt aikaa tovi... Joulu oli ja meni ihan hyvissä merkeissä. Pukki vieraili meillä joten olemme ehkäpä olleet aika kilttejä mutta parannettavaa on paljon.

 
Kävimme Aattona hautuumaalla viemässä parit kynttilät, ei kuitenkaan alkuperäisille haudoille mutta kävimmepä silti ja ihan kaunista oli vaikkei lunta ollutkaan. Tahdon muuten viedä ensi vuonna sitten ihan alkuperäishaudalle... ei jotenkaan tuntunut tämä ihan omalle jutulle.


Joulun ja Uuden Vuoden välissä lähdimme sukuloimaan Jyväskylään. Eipä sielläkään ollut vielä lunta mutta oikein mukava reissu oli.
 

Tällä reissulla kaivoin myös pitkästä aikaa esille vanhan filmikamerani ja sain räpsittyä rullan täyteen... sieltä paljastui kesän kivoja kuvia joista laitan vain tämän allaolevan näytille. 
Hienosti menee muuten tuo horisontti vinoon kaikissa kuvissani ja aina samaan suuntaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti